waasup madafakas
Okei viimeyönä tapahtui jotain mikä on tavallaan loistavaa ja tavallaan pelottavaa.
Kaikki lähti siitä kun menin illalla kaheksan aikoihin ulos ja päädyin taas mun vakiopaikalle missä tykkään ajatella kaikkea deeppiä.
Siellä sytytin kynttilän ja yritin saada yhteyden henkiin mutten saanut mitään vastausta.
Olisin vain halunnut pyytää pari palvelusta mutta pettyneenä lähdin takaisin kotiin ja jätin kynttilän sinne palamaan.
Pari tuntia myöhemmin yksi poika jonka oon tuntenu sillai tavallaan seiskalta lähtien tuli puhumaan mulle.
Me vaan randomisti puhuttiin asioista ja samalla sain loistavan idean kokeilla taas saada yhteyttä henkiin, tälläkertaa kynttilällä, 'yes' ja 'no' lapuilla joiden alle oli piiretty pentagrammi molenpiin ja suolalla.
Kerroin sille tyypille että yritän saada yhteyttä henkiin jolloin vasta tajusin että se mitä olisin pyytänyt oli käyny toteen. Toivoin että henget johdattaisi jonkun mun luo joka voisi ehkä auttaa mua parissa asiassa mistä en halua täällä puhua.
Olin ihan vitun shokissa kun tajusin mitä oli tapahtunut, ja olisin halunnut kiittää henkiä mutta he eivät vaikuta vastaavan, mutta uskon silti että he kuulevat minut.
Jotkut teistä saattaa ihmetellä miksi yritän edes leikkiä henkien kanssa, vaikka siitä sanotaan että se voi olla vaarallista. No, se on sen takia että haluan saada yhteyden erääseen henkilöön.
Haluaisin saada myös yhteyden itse Luciferiin.
Värjäsin tänään hiukset violetiksi ja tykkään näistä tosi paljon c:
Ihmettelen miksen oo aikasemmin värjänny violetteja muttei sillä sen väliä.
Rakastan näitä c:
Kattoo sitte mitä saan tänne seuraavaksi aikaan.
-Aurora

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti